Kirjaudu tai rekisteröidy Puheenvuoro-palveluun
Olipas tänään ennakkoluuloinen toimittaja YLE:n aamuTV:ssä. Huomasi selvästi minkälaisella asenteella toimittaja halusi Perussuomalaisten mediasuhteita käsitellä. Sohvan toisella puolella oli selvästi kaksi opponenttia. Oliko tarkoitus keskustella ilmoitetusta aiheesta vai ainoastaan kertoa kansalle että Perussuomalaiset ovat syyllistyneet tiedotusvälineiden tarpeettomaan arvosteluun!? Koko...
On huojentavaa nähdä eurooppalaisen illuusion kaatuvan omaan mahdottomuuteensa. Silmänkääntöä harrastaneet poliitikot ja hallitukset kaatuvat yksi toisensa perään. Euroviemäriin valuu kaikki se saasta joka vielä äsken julisti Eurorahan kaikkivoipaisuutta.Huojentavaa ei ole se että lopun lähestyessä syyttömät maksavat kaikissa tapauksissa laskun herrojen touhuista. Etelä-Euroopan maiden kaatuessa...
Finnairin johtajat eivät kai osaa johtaa asiakkuuksia? Onkohan näille monille entisille Finnairin asiakkaille tapahtunut samalla tavoin kuin itselleni, eli että Finnairin asiakasprosessit ovatjyränneet asiakkuuteni. Puhtaimmillaan tällainen asiakkuuden hoitaminen etenee kuitenkin hyvin yksinkertaisesti; asiakas maksaa palvelusta ja saa mitä on luvattu. Kolmisen vuotta sitten luin...
Alueelliset kehittämisyhtiöt toimivat oman alueensapaljonvartijoina. Kehittämisyhtiön tulee toimia vastuualueensa keihäänkärkenäsilmällä pitäen oman alueensa elinvoimaisuutta. Kun vuosi sitten tiedustelin Lahden AlueenKehittämisyhtiöltä, LAKESilta, heidän panoksestaan perinteisesti yhden Suomentyöttömyysluvuilta synkimmän, suurkaupungin Lahden kehittämistoimista, niinheillä ei ollut...
Mikä ihmeen joukkio siellä paskaviemäriin kuikuilee?Onko siellä likakaivossa ne taivaan tuuliin kadonneet suomalaisten rahat joita seuraavaksi näillä uusilla rahoitusvälineillä eli saattovelkakirjoilla piilotellaan? Tämä uusi ja ihmeellinen keksintö lupaa suoralta kädeltä helpotusta Italian ja Espanjan velkaongelmiin 68 miljardin euron edestä. Rahat tietysti ilmestyvät jostain sormia...
Suomen vaivihkaa menettäessä itsemääräämisoikeutensa, puolustuskykynsä ja taloudellisen erityisasemansa, joiden kadotessa yhtä varkain, vahvistavat asemiaan tyytymättömyys, työttömyys, äärimmäiset mielipiteet, kansalaisten epävarmuus, suoranainen viha ja sen mukanaan tuomat ilmiöt.Minkä arvoinen on sellainen eduskunta ja sellainen hallitus jotka eivät vaali ja vahdi tarkasti Suomen itsenäisyyttä...
Vai haluaako Paavo Väyrynen, vain kannattaa Perussuomalaista ajattelutapaa? On hienoa nähdä että Perussuomalaiset ideat ajavat itsensä läpi myös Keskustapuolueen eliitin keskuudessa! Paavo Väyrynen kirjoittaa blogissaan 17.8.2011 seuraavasti: ” Suomen tulisi pyrkiä yhdessä Viron kanssa eroon euroalueesta niin pian kuin mahdollista. Voisimme ottaa euron rinnalla käyttöön sen kanssa...
Kun perussuomalainen talsii ja mittailee katuja Lontoossa ja Pariisissa niin hän huomaa heti tietynlaisia yhtäläisyyksiä. Käppäillessään liikekeskustan ja hienompien alueiden ulkopuolella satunnainen suomalainen törmää aivan varmasti tähän huppari-ilmiöön. Erilaisia ihmisiä ja porukoita on notkunut jo vuosia näiden EU:n suurkaupunkien katujen varsilla laumoittain. Nämä tuhannet, huppariin...
Suomessa pitkään valtaa käyttäneet porvaripoliitikot eivät vieläkään osaa lentää. Siipi on pahasti kallellaan kaverin hyväksi. Nyt kansaa sumutetaan miljardien edestä vaikka Suomen kansan jakautuminen rikkaisiin ja köyhiin jatkaa syvenemistään.Ruokakaupan kassalla näkee nyt jo päivittäin tilanteita että jollakulla ei ole varaa ostaa maitopurkkia. Ongelmat kasaantuvat iltahämärässä puiston...
Nyt kun Euroviemäri yskii ja kakki siitä johtuen onkin päässyt pöksyyn, niin olisi hyvä mitata suomalaisten luottamus euroon kansanäänestyksellä! Henkitoreissaan olevan jokamiehen kinkilän taru on eittämättä tulossa polkunsa päähän. Kuka luottaa jatkuvaa tehohoitoa vaativaan valuuttaan? Elvytystä ja poliittista peliä jatketaan vaikka lopputulos on jo selvillä. Euro on päästetty alun alkaen...
Miten voi säästää jo tuhlattua rahaa? Kuinka köyhää voi vaatia maksamaan jos ei ole mistä maksaa? Kuinka paljon köyhä voi vielä köyhtyä että rikas voisi entisestään rikastua?Nyt näemme kuinka isoveli ottaa ohjat vaikeassa tilanteessa! Näemme kuinka sijoittajat laittavat Euronsa jonoon vapaaehtoisesti. Rahalaitokset Ranskassa, Saksassa ja Suomessa rientävät pyyteettömästi Kreikan kansan avuksi....
Poliittista itsemurhaa voi kuvailla tilanteena jossa vallanhimon ja vaurauden sokaisemat poliitikot valuttavat kaiken uskottavuutensa Euroviemäriin!Ei vaadi korkeampaa tutkintoa arvata minkälaiseen politiikkaan Suomessa sitoudutaan. Kun nytkään ei muuteta suuntaa, niin on todella suuri vaara että päädymme juuri sinne minne olemme kovalla innolla menossa!Uskomattomalta tuntuu että entinen...
Rahansa menettäneet Wincapita-sijoittajat ovat saaneet postia. Ääni on muuttunut kellossa Vantaan käräjäoikeudessa: ”Asianomistaja, joka on esittänyt korvausvaatimuksen asiassa, on jutun kantaja. Hän on velvollinen kantajana huolehtimaan asian ajamisesta tuomioistuimessa.” Lisäksi on sanottu että:” Riita-asian käsittelystä kantajalta peritään oikeudenkäyntimaksu, jonka suuruus on 80 - 182 euroa....
Markku Vainio
Lahti
Perussuomalaiset
Lahden Perussuomalaiset ry:n hallituksen ja työllisyystoimikunnan jäsen.
Lahden Perussuomalaiset ry:n kotisivut: http://lahti.perussuomalaiset.fi/
Näytä koko profiili
Tietopakettiin tutustumalla pääset hetkessä mukaan yhteisöön.
Mitä ovat Puheenvuoro ja Vapaavuoro?